Jarkko niemi

Teen töitä orkesteri muusikoiden, ammattiin opiskelevien ja säätiöiden ja muiden kokoelmien soittimien korjaus- ja restaurointitöiden parissa ja taidankin olla ainoa Suomen viulunrakentajien killan pelkästään korjauksi tekevä jäsen. Lähitulevaisuudessa tavoitteena on järjestää työaikaa myös uusien viulujen rakentamiseen.

Synnyin Karhulan Kauppalassa, Rauhalassa vuonna 1971. Karhula on nykyään osa Kotkan kaupunkia. Asuin ensimmäiset 20 vuotta Kotkan seudulla ja sen jälkeen olen asunut lähinnä Helsingissä sekä 90-luvun alussa myös Turussa. Asun nykyään Helsingissä vaimoni ja kahden lapsen kanssa.

Aloitin soitinrakennuksen jo yli 20 vuotta sitten vuonna 1992 Ikaalisten soitinrakennuskoulussa. Jatkoin opintoja vuonna 1997 Englannissa Newark School of Violin Making -koulussa. Newarkin jälkeen työskentelin arvoviulujen restauroijana vuosina 2000-2002 Münchenissä Geigenbau Peter Benedekin verstaalla. Ennen oman työhuoneen avaamista olin vielä ensimmäisen lapseni syntymän aikoihin reilun vuoden töissä Kauko ja Keijo Liikasten Liikanen Guitars- firmassa tekemässä klassisia kitaroita.

Voi kai sanoa että harrastuksesta on tullut työ - joka tuntuu edelleen rakkaalta harrastukselta! Muuhun toimintaan jää hyvin vähän aikaa perheellisellä yrittäjällä. Olen soittanut nuoresta lähtien kitaraa sekä harrastanut sellon soittoa ja laulamista. Musiikki on aina ollut minulle tärkeä osa elämää, sekä aktiivisen musiikin kuuntelijana että omien harrastusten kautta. Maailma on täynnä hienoa musiikkia. Konserteissa käyminen kannattaa aina!